Eurajoen 200-vuotias kirkko kertoo



1. KARTANOKAUTTA JA ATOMIAIKAA


Nykypäivän eurajokilainen tulee Eurooppatie 8:aa pitkin. Hän tulee töistä Raumalta tai Olkiluodosta ehkä Poristakin. Valtatie laskeutuu Eurajoki-laaksoon. Keltainen kirkko korkealla tornillaan tervehtii keskustaajamassa. Hellyttävät mielleyhtymät rauhoittavat kiireistä kulkijaa. Kirkon kellot, juhlava sisustus, loistavat kattokruunut ja urkujen voimakas harmonia varustavat sielua juhlaan ja arkeen.

Kirkon katolla ei ole ristiä. Piirustuksissa on risti kunkin ulko-oven päällä mutta käytännössä nämä puuttuvat. Kirkko on pohjaltaan ristin muotoinen ja edustaa aikansa uusklassista tyyliä. Alttaritaulu on tuntemattoman taiteilijan tekemä ja kuvaa kolmiyhteistä Jumalaa. Urut ovat 30-äänikertaiset ja valmistuivat v. 1969. Niiden julkisivu eli fasadi on alkuperäisistä vuoden 1892 Zachariassenin uruista. Urkujen äänikertoja lisättiin viimeisen korjauksen yhteydessä.

Kirkon kellot ovat vuosilta 1690, 1732 ja 1836. Vanhimmassa on latinalainen teksti, sitten ruotsinkielinen teksti ja viimeisessä suomeksi:

Tulkat ja luetelkamme Herran meidän Jumalamme töitä Zionisa Jer. 51:10. Muista loppua muista duomiota muista ijankaikkisutta. Walettu Eurajoen emäkirkkoon Michael Rostedtildä Luvialla w 1836 koska kappal: Gust: Nesten piti kirkkoherran virkaa ja Gust: seppä oli kirkkoväärti.

Mainittu luvialainen kellonvalaja Rostedt kuului rukoilevaisiin, joita mm. sakotettiin laittomasta seurojen pitämisestä.


2. SEURAKUNNAN VARHAISIA VAIHEITA JA VANHEMPIA KIRKKOJA

Hengellisen elämän perinteet Eurajoella ovat varsin vanhat. Virallisissa lähteissä seurakunta mainitaan ensimmäisen kerran helmikuun 19. päivänä 1344. Tuolloin Nikolaus Vellus –niminen pappi luovutti 80 markan suuruisen velkansa maksuksi Turun piispa Hemmingille Eurajoella omistamansa maatilan. Voidaan päätellä, että Eurajoki jo tuolloin oli hallinnollinen ja oikeudellinen kokonaisuus ja kirkollisesti vakiintunut alue. Tuohon laajaan muinaiseen kirkkopitäjään ovat Eurajoen lisäksi kuuluneet Rauma, Lappi ja Luvia. Nämä ovat myöhemmin siitä eronneet; Rauma jo keskiajalla, Lappi 1630 ja Luvia 1901.

Varsinkin Eurassa tutkitut hautalöydöt Luistarissa kertovat kristinuskon vaikutuksesta alueella jo ennen ensimmäistä ristiretkeä v. 1056.
Varhaisimmat kristilliset tiedot muinaisen ”Alisen Euran” eli Eurajoen suurpitäjän alueella liittyvät Santolviin, Eurajoen ja Lapin eli tarkemmin sanoen Saarenkylän ja Murtamon rajalla olleeseen muinaispyhäkköön. Santolvi tulee sanoista Sankt Olof eli Pyhä Olavi, joka oli Norjan ensimmäinen kristitty kuningas ja harjoitti lähetystyötä tänne idän suuntaan.

Irjanteen kylässä harjun päällä on sijainnut saarnahuone jo 1200-luvun lopulta lähtien. Nykyinen v. 1731 rakennettu kirkko on kolmas samalla paikalla.

Toinen kirkollinen keskus syntyi 1300-luvun alussa kun ensimmäinen kirkko rakennettiin nykyiselle paikalle Viloisten kylään. Joen eteläpuolen Haloinen ja pohjoispuolen Viloinen nimettiin yhdessä kirkonkyläksi. Tämä kirkon sijoitus johtunee alueen asutuksen painopisteestä joen alajuoksulle. Sinnehän meren rantaan jokien suulle perustettiin Linnamaan linnakin v. 1367. Ensimmäinen kirkko, jonka nimi oli Pyhä Risti, mainitaan v. 1558. Seuraava puukirkko rakennettiin samaan kohtaan v. 1695. Kirkon kellossa mainitaan tätä 1700-luvulla Mikael Almlöfin kirkoksi. Tämä oli hyvin vaikutusvaltainen nimismies aikanaan. Vuoden 1695 kirkossa oli kivinen sakasti: kirkon piirustukset ovat säilyneet. Kivisakastin kivet palvelevat osittain nykyisen kirkon peruskivinä.

Eurajoen keskiaikaisen kirkon alttarikaapin keskiosa on nykyisessä seurakuntakeskus Tapulin salissa. Tämä on ”kuninkaiden kumarrus”, tehty Lyypekissä v. 1440.

Edellisen v. 1695 kirkon alttaritaulu kuvaa Kristusta ristiinnaulittuna. Tämä runsaalla barokkikehyksellä varustettu taulu on nykyisen kirkon sakariston puoleisella seinällä.



3. KUSTAA AADOLFIN KIRKKO RAKENNETAAN v. 1803

Isovihan jälkeen vanha kirkko oli huonossa kunnossa, mutta korjauskelpoinen. Vuosisadan loppupuolella 1791 se todettiin kuitenkin niin huonokuntoiseksi, että pitäjänkokous velvoitti ryhtymään uuden kirkon suunnitteluun. Seuraavina vuosina mietittiin kivikirkonkin vaihtoehtoa. Arveltiin, että metsistä löytyy enemmän kiviä kuin hirsiksi kelpaavia honkia.

Vuojoen tilanhoitaja, inspehtori Lars Demoen ehdotti puukirkon tekoa vanhalle paikalle. Luvialaienn eversi J.C. Gripenberg oli kivikirkon kannalla. Inspehtori arveli, että kivikirkko uppoaisi maahan, ellei sitä perustettaisi Vastamäkeen tai pappilan lähelle. Hautausmaa jäisi kuitenkin sivuun nykyiselle paikalle. Eniten kannatettiin lopulta puukirkkoa ja nykyiselle paikalle.

Perustelut vakuuttivat viranomaiset ja v. 1800 kuningas Kustaa IV Aadolf hyväksyi puukirkon piirustukset. Kirkon rakennustyöt kännistyivät kesällä 1802. Rakennustöiden valvojana oli nimismies Theodor Höckert. Rakentajana toimi turkulainen Mikael Hartlin. Eurajokelaiset valitsivat myös luutnantti Jakob Tuderin Hartlinin työn valvojaksi. Pelättiin erityisesti perustusten kestävyyttä. Kirkkoherra, teologian tohtori ja professori Johan Pihlman oli ollut alun perin kivikirkon kannalla. Rakentajien ja valvojien kesken oli tiettyjä jännitteitä. Kaikesta huolimatta päästiin syksyllä 1803 vihkiäisten suunnitteluun. Kun kirkko 1803 marraskuun 6 p:nä vihittiin käyttöön, se sai nimen Gustav Aadolf. Vihkimispäivä oli myös Ruotsin 1600-luvun sankarikuninkaan ja uskon puolustaja Kustaa II Aadolfin muistopäivä kuten nykyisinkin.

Vihkimisen toimitti arkkipiispa Jacob Tengström avustajinaan Eurajoen kirkkoherra, lääninrovasti Johan Pihlman, Säkylän kirkkoherra Andreas Elden, Köyliön kirkkoherra Henrik Törnroth, Euran kappalainen Johan Jacob Homén ja Ulvilan kappalainen Johan Pihl. Heinon historiateoksen mukaan piispa Tengström joutui viime hetkellä perumaan tulonsa ja jätti vihkimisen avustajien huoleksi.

Seuraavana vuonna 1804 Vuojoen kartanon isäntä Axel von Fersen maalautti kirkon sisältä ja laitatti sen pohjoisseinällä olevan parven reunaan sukunsa vaakunan. Heinon historiateoksen mukaan Axel von Fersen lahjoitti myöskin kirkon alttaritaulun. Kirkko laudoitettiin ulkopuolelta vuonna 1838 ja samalla tehtiin vesikatto paanuista. Kun keisari Aleksanteri I kävi vuonna 1819 Suomessa, sivusi hänen matkareittinsä myös Eurajokea. Keisari kävi kirkossa ja määräsi, että sen itäpäähän oli laitettava raudat estämään rakennuksen leviämistä. Siellä ne ovat edelleen kirkossakävijäin nähtävänä. Vuonna 1865 maalattiin kirkon ulkoseinät punaisiksi ja parin vuoden kuluttua uusittiin sisämaalaus. Vuonna 1899 laitettiin kamiinalämmitys, joka on myöhemmin muutettu keskuslämmitykseksi. Kirkon sisäseinien ja katon vuoraus sekä lattian ja penkkien uusiminen olivat vuoden 1926 toimenpiteitä. Silloin maalattiin myös kirkon seiniin yläosassa kirkkoa kiertävä lehtereiden siniseen väriin liittyvä friisi, missä orjantappuran mutkissa vuorotteli kullanvärisenä risti ja kruunu symboliikka. Tämän kirjoittaja kaipaa vieläkin tätä katonrajassa kiertävää koristeellista pahvia, joka yhdisti kauniisti väreillään lehterit, alttaritaulun ja saarnatuolin. V. 1964 korjauksen yhteydessä tästä jo himmenneestä koristuksesta luovuttiin.

Kirkko on kokenut monia korjauksia, viimeksi v. 1988, jolloin lämmitysjärjestelmää ja lämpöeristystä uusittiin. Samalla väljennettiin tiloja alttarin vaiheilla. Kirkko on saanut vuosien varrella runsaasti esineistöä lahjoituksina. Kattokruunut ovat erityisen arvokkaita. Messinkinen kynttilänjalkapari 1400-luvulta oli parhaillaankin Turun Linnassa näyttelyssä ”Ristin ja Olavin kansaa”. Siellä olivat myös vanhimmat kirjamme Biblia Latina vuodelta 1480 ja Missale Aboense vuodelta 1488.



Sivun alkuun